Mitä on tapahtunut. Miksen enää kirjoita. Monia syitä. Suurin on oma pää. En vaan jaksa eikä ole kiinnostanut enkä ole osannut aloittaa postausta. Kävin nyt masennukseni kanssa taas pohjalla. En jaksanut tehdä mitään vaikka paljon teinkin. Paljon on tapahtunut ja isoja päätöksiä on tehty. On iloittu tilipäivistä ja kiduttu loppukuut ilman rahaa ja oltu syömättä.
Olen aloittanut nyt siis Tukevan pajalla käymisen mikä on piristänyt päiviä jonkinverran. Pajatoiminta on siis minun kohdallani sellaista, että yritän sitoutua käymään jossain tiettyinä aikoina ja päivinä. Koulussa käyminen kun lakkasi siihen ettei vaan kiinnostanut nousta sängystä aamulla ja masensi aina lähteä jonnekkin missä oli ihmisiä, tuntemattomia. Ahdisti ajatus tehdä ja toteuttaa. Nämä samat 'viat/ongelmat' minulla on siis vieläkin, mutta yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä edes kaksi kertaa viikossa pajalle siksi kolmeksi tunniksi mitä on sovittu. Pari kertaa on nyt käynyt niin että en vaan ole jaksanut nousta sängystä ylös koko päivänä. Illalla vasta olen noussut ja istunut seuraavan yön asunnon lattialla katsellen kattoa taikka itkien pari tuntia suihkussa istuen.
Parisuhteeni voi hyvin. Tai näin ainakin oletetaan ja kuvitellaan. Normaali parisuhde, mutta oma pääni ottaa jokaisesta pienestä ongelmasta kiinni ja nostan sen eteeni kultaiselle tarjottimelle ja alan pohtia ja sitten ahdistun ja murrun. Onneksi tuo mies on senverta fiksu että on nyt ymmärtänyt mikä mun päässä on vikana. Sairaus jolle en itse voi mitään. Olemme nyt muuttamassa yhteen. Liian aikaisin, olemme olleet nyt vähän yli puolivuotta yhdessä.
Miksi yhdistämme taloutemme?
Siksi, että nyt syksyllä Riku on lähdössä opiskelemaan joko restonomiksi Jyväskylään tai lakimieheksi Joensuuhun. Päätimme, että on pakko kokeilla toimiiko suhteemme seuraavalla asteella ennenkuin tulisi muutto ja olisi ns. pakko muttaa yhteen. Ja pelko 'vieraasta' paikkakunnasta uudessa kodissa, yhdessä stressaa minua hyvin paljon. Mitä jos se ei tomisikaan?
No siksi päätimme muuttaa nyt yhteen, tähän minun asuntooni ja kokeilla ja katsoa josko suhde toimisi saman katon alla. Jos se ei toimi niin on mietittävä miten jatkaa vai jatkaako ollenkaan. Pelko tästäkin, että jos se ei sitten toimikkaan kauhistuttaa yhtä paljon kuin se, että jospa se toimisikin ja joutuisi taas muuttamaan, ja vielä miehen perässä. Mutta jos tämä kesä yhdessä asuessa osoittaa, että Riku on se oikea niin lähden mukisematta mukaan.
Jyväskylään jos lähdemme on se minulle vaikeaa, vihaan sitä paikkaa vaikken siellä olekkaan asunut, mutta siellä sekä lähialueilla asuu ihmisiä joita en halua nähdä enää ikinä. Mutta onhan siellä tietty hyviäkin ihmisiä tietty. Joensuuhun lähden sinäänsä mielelläni, äiti olisi lähellä ja sieltä tunnenkin muutamia ihmisiä. Olisi mielenikin puolesta turvallisempi lähteä Joensuuhun mutta aika näyttää. Riku kävi kokeissa ja tuloksia odotellaan.
Kuva viime kesältä ylläpito suokkini ja oman(jo edesmenneen) lämminveriseni kanssa
Eläimet voivat hyvin ja pulleasti. Ruusu koira on laihtunut uusien raksujen kanssa hyvin ja sopiviin mittoihin. Maniac Von Anastasia on toipunut leikkauksestaan hyvin ja on lopettanut nurkkiin kusemisen. Suzu on kynitty kesäturkkiin, tosin saksilla kun kone sanoi itsensä irti. Kamalan näköinen se nyt on mutta kelpaa. Ei tiputa karvaa ja ei hikoile itseänsä ihan takkupesäksi.
Mitäs sitten? Noh, elämää eteenpäin. Jännitetään saako Riku asuntoaan vuokrattua jollekkin muulle nyt heti kohta kun pitäisi asua jos tässä mun kanssa. Stressataan syksyä ja yritetään elää kesä pakahtumatta kuumuuteen. Ehkäpä minä jaksan tännekkin nyt taas kirjoittaa ennenkuin taas maniat iskee päälle ja en taas pysty mihinkään muuhun kuin itkemään ja huutamaan.
Onneksi tänään tuli asumistuki niin saan ruokaa itselleni ja eläimille.
