Olen minä ryyppäämässäkin ollut, tottakai. Viimeksi touhuilla 9.päivä josta en loppuiltaa täysin muista mutta Sami Hedbergin kanssa törmättiin ja päästiin kaveriporukan kanssa sitten Ilonan VIP huoneeseen laulamaan ja vetämään ilmaisia juomia. Mikäpä siinä. Mukavaa oli ja siinä rytäkässä hävitin uuden nenäkoruni ja minut piti taluttaa kotiin. Olisin jäänyt tielle nukkumaan kuullemma. Onneksi Riku oli mukana ja pääsin hänen viereen sitten nukkumaan.
Perjantai olikin sitten yhtä tuskaa ja darraa. Piti vielä lähteä Rikun ja tämän perheen kanssa mökille. Saareen. Kauas kaupungista.
''KÄÄK''
vai
''JEE''?
Ehkä hieman molempia. Auto ja (onneksi) lyhyt venematka olivat täyttä tuskaa ja hoin Rikullekkin kokoajan ''En voi hyvin..''
Ensivaikutelma mökkeilystä mietitytti, että miten tässä käy kun tietysti anopit ja muut perheenjäsenet on se hyvin järkyttävän stressaava ja pelottava asia. Ainakin minulle. Onneksi olimme suurimman osan ajasta veneellä kalassa Rikun kanssa emmekä mökissä neljän seinän sisällä vaikka sekin oli kyllä mukavaa vaikka minua paleli kokoajan hyytävän kylmässä mökissä viileän ja monen tunnin kalareissun jälkeen.
Minua ahdisti ja mietitytti. Kolotti ja itketytti, mutta pysyin vahvana ja pyrin hymyilemään jos joku minua vilkaisi. Onneksi perhe oli kuitenkin mukava, Rikun pikkusisko esitteli minulle mökkipihan, puumajat ja leikkimökin. Kävimme mato-ongella kolmestaan ja sitten heittelemässä virverillä perjantaina ja lauantaina. Mökissä oli aina jotenkin tuima tunnelma, mutta ehkäpä se johtui vain minusta ja pleosta että sanon jotain väärää ja minua vihataan sitten loppuelämä.
Tämä puolisko Rikun perheestä on kyllä mukava pikkusiskoja myöten. Pian on sitten herrasen isäpapan tapaaminen mikä ehkä eniten jännittää. Olemme menossa Juhannuksena Haminaan, merenrantaan missä appiukon mökki sijaitsee. Taas kauas kotoa ja kylmiin maisemiin, mutta onneksi on meri ja kalastusvermeet.
Ensi viikonloppuna lähdemme lappiin minun isäni perheen kanssa. Se onkin Rikulle jännityksen paikka taikka sitten herra istuskelee joenreunassa kalassa 24/7 aivan innoissaan, niinkuin hän on tuossa jo iloinnut. Isänikin on hyvin, hyvin innoissaan kun saa kalamiehestä seuraa. Kuullemma haluaa näyttää Rikulle 'salaisia' kalapaikkojansa.
Heinäkuun ensimmäinen viikko mietityttää minua suuresti. Mies on lähdössä Lappiin kaveriporukalla vaeltamaan luonnonhelmaan telttoineen ja minä jään kotiin. Yksin. Minäköhän minä keksin. Viikko on kuitenkin aika pitkä aika, mutta toisaalta taas hyvin lyhyt. Onhan minulla kissat ja koira sekä käyn pajalla näillänäkymin vielä tuolloin pari kertaa viikossa nikkaroimassa jotain. Östä tulee vaikeimpia kun pitää nukkua yksin, onhan minulla Maniac kissa joka aina tunkee peiton alle kainaloon kehräämään mutta sekään ei aja samaa asiaa kun se oma tahmatassu(eli Riku) siinä kainalossa. Yritän ehkä houkutella jonkun ystävän käymään tai jos en saa ketään seuraksi niin lähden parikis päiväksi äidin luokse ja siitä naapurin hevosia hoitamaan, tai pyydän äidin baari kierrokselle tänne Kuopioon. Tekemistä siis olisi jos vain pää pysyisi positiivisena!
Päätin oman sekä Rikunkin takia taas kokeilla lääkitystä tähän ahdistuneisuuteen sun muuhun sekamelskaan joten kävin puhumassa lääkärin kanssa. Kerroin hieman taustoja ja tämänhetken tilanteen ja tein perus BDI kyselyn korkein pistetuloksin, taas kerran. Lääkäri sitten pohti ja kyseli jotta ottaisinko minä lääkityksen. Epäröiden vastasin myöntävästi vaikka olinkin jo päättänyt ne ottaa. Minä käytin viimevuonna(2015) Maaliskuun aikoihin Escitalopram Orionia josta ei ollut minulle yhtään apua ja nyt sain käyttööni Venlaflaxin Orion 75mg sekä unettomuuteen Circadiniä. Uudet lääkkeet, uudet sivuoireet ja epäilykset luonteeni muuttumisesta ja lihoamisesta.
Juuri kun olen saanut kiloja tippumaan alkaa tämä stressi uudestaan, että, jos, koska, kun lihoan taas.
Kyselin tästä Venlafaxinista kokemuksia kaksisuuntaisten facebook ryhmässä ja kuullemma se vie seksihalut mennessään. Saas nähdä kuoleeko minun, nymfomaanin(kuten Riku aina sanoo) haluni kokonaan vai rauhoittuisiko tilanne sitten parempaanpäin ettei kokoajan tarvitsisi olla kerjäämässä sitä kivaa juttua tuolla kullan housuissa.
Olen aina ollut hyvinkin epäröivä lääkkeiden suhteen. Buranaa otan aina viimetingassa hammas- taikka päänsärkyyn. Mielenterveydellähän ei saisi leikkiä mutta minä en vaan jaksa uskoa että voisin paremmin suolisto täynnä kemikaaleja mitä ruumiini ei normaalisti, luonnollisesti tuota. Mutta saas tosiaan nähdä parin viikon jälkeen minkälainen ihminen minusta tulee.. Pelottaa koko ajatus jos minusta tulee aivan kamala kikattaja. Kohtuu kaikessa, mutta kyllä näiden sairauksien kanssa on eletty jo pitkään että en oikeasti tiedä mikä 'terve' ihminen minä olen.
