Little do you know
How I'm breaking while you fall asleep
Little do you know
I'm still haunted by the memories
Little do you know
I'm trying to pick myself up piece by piece
Little do you know
I need a little more time
Underneath it all I'm held captive by the hole inside
I've been holding back for the fear that you might change your mind
Alex & Sierra ''Little do you know''
Jotenkin on taas niin viety olo. Riepoteltu ja petetty vaikka se onkin(toivottavasti) vain omasta päästäni. Minulla on luottamis vaikeuksia jokaiseen ihmiseen, myöskin kehen oikeasti haluan luottaa. Tässä nyt taas omine nokkinen tein ja nuuskin mitä en koskaan ole tehnyt. Sivuhistoria. Se on jännä paikka ja sieltä saa aika paljon tietoa ihmisestä joka historian on 'luonut' ja näpytellyt. Tyhmää mutta en vaan osannut pitää näppejäni erossa asiasta. Anteeksi. Suurin ja nöyrin.
Löysin paljon sekä vähän. Ehkä asiallista, mutta negatiivista sisältöä jotka kiellettiin ja selitettiin. Uskonko? Haluan. Mutta pääni ei vaan usko, mahaani koskee, päätäni särkee ja on todella paha olla. Oma vikani. Minun täytyisi vaan oppia uskomaan taas.
Minä olen rikki. En ole valmis suhteeseen. Silti tässä sitä ollaan. Pikkuhiljaa korjaan itseäni ja kerrot että kestät sen kaiken vaikka muutos tapahtuu pikkuhiljaa. Minusta tuntuu että olet nyt jo täynnä minua. Syytöksiäni(ovatko ne turhia?), kysymyksiäni(haluan uskoa, siksi kysyn niin paljon), kohtauksiani(pitäisi varmaan aloittaa taas lääkitys), tympeitä mielipiteitäni(pääni on vaan niin sekaisin).
I'm still trying my best to find myself again.
I'm still trying to learn how to be a human.
I'm still truly and deeply in love with you...
Hei, tiiän ton tunteen vähän liiankin hyvin. On niin vaikeeta luottaa toiseen ja sitten kun on vielä suhteellisen uusi parisuhde niin ei välttämättä oo kaikki pelisäännöt ihan tarkkaan puhuttu. En tiedä mitä sä olet sun stalkkaamisillas löytänyt, mut mä löysin mun suhteeni alussa paljonkin asioita joista en pitänyt mut mitä toinen taas piti enemmän normaalina. Esimerkiksi mun poikaystävä oli alkusuhteen aikana käyny ihan kommentoimassa jonkun tytön kuvaan että hän näyttää hyvältä, tai oikeestaan useamman tytön kuvaa. Siitä kun sitte puhuttiin ja kerroin että aika pahalta tuntuu niin hän ymmärs sen että se on väärin. Asia hänen puoleltaan oli sitä, että se tuli vanhasta tottumuksesta kun pitkään oli sinkkuna ollut ja ihan vaan että ei ajatellut sitä sen enempää. Miehet oikeesti ajattelee asioita välillä vähän turhan yksinkertaisesti. Koska kun kysyin häneltä, että mitä se tykkäisi jos minä menisin muitten miehien kuvia kehumaan, siinä vaiheessa vasta se ymmärs pointin koska ei tykkäis jos mä niin tekisin. Sitten seuraava ongelma tuli siitä että hän aina tykkäili tiettyjen tyttöjen kuvista. Joillekkin toi voi olla ihan normaalia. Mut mun mielestä pitää hyväksyä erillaisuus ja et ihmiset ottaa asiat erillailla. Asioista pitää vaan pystyy puhuu ja sitä kautta yrittää ymmärtää toista. Jos ei yrittämisen jälkeen kuitenkaan ymmärrä, niin sitten ainakin kunnioittaa sitä toista ja sen toisen tunteita. Siinä vaiheessa jos toisen on niin vaikee luottaa ja että tommoset jutut satuttaa, niin siinä vaiheessa sen toisen pitäs sitä kunnioittaa ja olla tekemättä niin. Koska kumpi oikeesti on tärkeempää? Mut sitten tän kenellä on tätä luottamus ongelmaa pitää myös pistää oma panostus peliin ja työstää sitä omaa ongelmaansa. Sillä ilman luottoa suhteella ei lopulta ole pohjaa. Mut ei sillä oo kiire jos toisella on kärsivällisyyttä seistä siinä sun tukena vaikka se voi viedä aikaa. Älä heti turhaudu jos ei oo luottoa. Se kasvaa ajan kanssa, yhteisistä kokemuksista ja siitä kun toinen teoilla osottaa sen että se välittää. Ihan ne pienetkin jutut merkkaa. Luottaminen on vaikeeta, se on semmosta ainaista toisen epäilemistä ja syyttelyä ja kyseenalastamista. Se on tosi rankkaa molemmille. Ja se rasittaa suhdetta. Sillon suhteen on vaikee kehittyä ja syventyä. Sun pitää vaan ite päättää että alat luottamaan, se on vaikeeta mä tiiän. Mä en vieläkään luota täysin mun poikaystävään, meilläkin suhde vielä kuitenkin aika alussa, noin 4kk. Mutta sen voin sanoa, että nyt kun ollaan puhuttu tarkemmin noita asioita että mitkä meille on ok ja mitkä ei niin tuntuu paljon paremmalta. Ja vielä paremmalta tuntuu se että hän ymmärtää ainakin suurimman osan asioista jotka muo haittaa ja häiristee ja että hän on jopa samaa mieltä joistain. Ihan vaan ku aikakin on kulunut ja on ollut sitä yhdessäoloa niin mulla on nyt paljon varmempi olo kaikesta kun mitä oli esim ihan kuukaus sitten. Yhteisiä ajatuksia, yhteisiä suunnitelmia, haluaa jakaa asioita toisen kanssa ja saada niitä yhteisiä kokemuksia. Siitä mun mielestä huomaa sen että toinen välittää ja haluaa pitää sut elämässään. Tsemppiä teille ja ennenkaikkea sulle! Voimia oman asenteen muuttamiseen ja kohti onnelisempaa ja sujuvampaa elämää. Terv. samaa kokenut ja masennustaustaa omaava 23vee :)
VastaaPoista