Kinkun sulattelu postaus

No hei äpärät sekä apinat. Nyt on pakanajuhla vietetty ja sain jopa paketteja vaikka en nyt tiedä olinko edes niin kiltti tänä vuonna. Kuvista löytyy suurinosa lahjoista, loput olivatkin sitten mm. alusvaatteita ynm. joista en erikseen alkanut ottamaan kuvia joulumahaturvotuksen kanssa. Sulatellaan kinkkua tässä blogia kirjoitellessa ja huomenna lähdenkin taas Kuopiossa käymään.

Lahjat mitä nyt tänävuonna sain olivat todella mukavia. Kahvinkeitin oli kyllä paras ja viinilasit, sillä niitä tarvitsee.

Jouluaattona isäni tuli perheensä kanssa Helsingistä käymään, toi jouluruoat ja syötiin yhdessä äitipuolen ja pikkuveljen kanssa. Mukaan tarttui myös heidän kissat, sillä he olivat muutaman päivän poissa kotoa, olivat menossa isoveljeni luokse myös näin Joulun takia. Isä toi minulle myös uuden sängyn sillä edellinen oli 'lainassa' veljeltäni joka lähti samalla kyydillä sinne takaisin. Vanha rautainen vierassänky vaihtui runkopatja sänkyyn. AHNAM ♥

Isältä sain myös muutaman paketin joista olen kiitollinen. Paketeista paljastui ihana taulu ''Do more of what makes you happy'' mikä pääsi heti seinälleni, sillä kyllä minä tuollaisista vaan kovasti tykkään. Simppeleitä ja kivoja sananlaskuja.
Toisesta paketista ilmestyi Kaypro shampoo ja hoitoaine järkyttävän isoissa puteleissa. En tiedä tästä merkistä mitään, mutta pitää ottaa selvää, että olisiko tämä hyvä minulle. Mitävaan en hiuksiini tunge sillä ne ovat aika vaurioituneet yläaste ajan värjäyksistä. Jos nämä eivät minulle sovi niin saatan ne jopa arpoa täällä tai lahjoittaa jollekkin ystävälle.

Viinilasit sain isältä ja veikkaan, että lahjaidea lähti Facebook-päivityksestä jossa valitin että joudun juomaan viiniä perus laseista kun viinilaseja ei vielä ole. Sain sitten avata paketin mikä sisälsi neljä Vivo merkkistä lasia. Merkistä en ollut ennen kuullut, mutta aion ottaa siitä hieman selvää tässä kunhan jaksaisin(heh, laiska).

Sain heiltä myös hieman Aloe Vera tuotteita. Argi+ ravintolisän joka tuoksuu hurmaavalle mustaherukalle. En ole vielä maistellut kun en kovin nyt sitä vielä tarvitse, mutta kunhan pääsen taas arjen ja treenien makuun niin aion tätä kokeilla. Pakettiin kuului myös Aloe mehu, makuna nektariini. Ennen olen juonut persikkaa, mutta hyvä tekee vaihdella välillä.

Aamupäivä meni isän, äitipuolen ja pikkuveljen kanssa turisten, syöden ja kissoja ihmetellen. Isän kaksi kissaa olivat leikattuja kolleja jotka päätimme päästää vapaaksi asuntooni minun omien turrukoiden keskelle. Toien isän kissa, Musse on minun kasvatti ja Maniacin veli joten siitä se idea lähti, että jos sisarukset tapaisivat pitkän ajan päästä. Musse oli meillä muita pentuja pidempään jotka lähtivät uuden vuoden aikaan koteihinsa kun taas Musse jäi meille Helmikuuhun asti kun isäni ilmoitti että he voivat sen ottaa. Oli mukava taas nähdä kollipoikaa.

Oli haistelua, murinaa ja sähinää, muttei kynttä kertaakaan näytetty mikä oli hienoa. Kun isäni lähti perheineen jäin muutamaksi tunniksi itsekseni ja kauhukseni huomasin että Suzulla, valkealla kissallani pamahti heti kiima päälle. Voi sitä huutoa! Leikatun kollinkin haju taitaa siis laukaista tyttöjen kiimoja nähtävästi. Noh, tämän kiimapyllyn kanssa eletään taas jonkin aikaa.

Illemmasta ovikelloni soi ja kävin avaamassa oven ihanalle poikaystävälleni. Pitelin Ruusua sylissäni sillävälin kun Riku asteli sisälle ettei se pyörisi jaloissa ja haukkuisi. Meillä oli perinteiset halit ja pusut taas kehissä kun koiran laskin alas. Oli taas kamala ikävä vaikka pari päivää sitten olimmekin nähneet. Niin siinä vaan käy, että ikävä painaa heti sillä sekuntilla kun toinen tekee lähtöä. Onneksi Riku oli nyt siinä, vieressäni, viettämässä Joulu-iltaa kanssani.

Katselimme muutaman jouluelokuvan kuten Joulutarina ja Napapiirin sankarit telkkarista ja joimme kahvia sekä sensellaista. Riku halusi kokoajan että avaisin ne pari pakettia jotka hän minulle toi. Minulle vaan iskee aina ramppikuume näinkin pienestä asiasta. Käskin hänen sitten avata oman pakettinsa samalla niin pystyisin avaamaan omani. Im funny/wierd that way.

-''No mitä hittoa nyt..!? Riku..''

Kuului kun repäisin paketin auki ja näin mitä siellä oli.. Isosta paketista, jota kauhistelin aiemmin paljastui uusi kahvinkeitin ja olen todella kiitollinen tästä, koska edellinen keitin oli jo menossa rikki, sen sain isäni kautta käytettynä ja se oli jopa suloisen pieni. Ennen mulle ei olla ostettu tälläisiä lahjoja ja varsinkaan kukaan ystävä/tuttu. Ehkä veli, isä tai äiti.
Mutta en kyllä yhtään valita.. Nyt on hyvä vehje(ehkä jopa liian moderni mulle digitaali näyttöineen, mutta kyllä sitä oppii käyttämään) mitä käyttää, kiitos ihana ♥
Rikulle olin ostanut Granaatti mukin lahjaksi ja taisi tuo siitä tykätä, ehkä. Kyllähän siitä tuli kahvia juotua sinä iltana ja seuraavana päivänä. Toinen lahja ei kerennyt jouluksi perille ja toivon, että jos se tipahtaisi postiluukusta ennen uuttavuotta.

Ainiin! Sain myös SUPER suloisen Bukowski nallen. Bukowski on merkki mitä mulla on ollut muutama nalle jo ennestään, mutta tämä on kyllä suloisin niistä. Minä en siis keräile, mutta rakastan nalleja ja pehmoleluja! Pakettia avatessani Riku höpötteli nallesta;

-''Kun mä en löytänyt sitä kaks metristä ihaa-aasia niin mä otin sulle tollasen.''

Kyllä mulle tais muutama kyynel vierähtää poskelle kun näin tuon söpöliinin sieltä paperin takaa. En ehkä vieläkään saanut sitä mahtavaa Ihaata, mutta tämän parempaa lahjaa en olisi voinut kyllä toivoa.
♥

Loppuilta meni taas leffojen ääressä, syödessä ja tuon uuden keittimen käytön opettelua. Sain myös puhelun äidiltäni joka kyynel silmissään kiitteli antamastani lahjasta. Teetätin äidille mukin missä oli kuva Puffe & Elli koirasta, äidin lempikuvasta. Oli todella kiva fiilis kun hän tykkäsi lahjastaan.

Tälläinen oli minun jouluni ja lahjat mitä siitä seurasi. Ehkä paras joulu pitkään aikaan. Nyt vaan odotellaan uuttavuotta!

Joulufiilis ja vitutus

Mun joulufiilis on kyllä täysin kadoksissa. Se ei johdu siitä että mulla ei olisi joulukuusta koristeineen taikka tuosta lumettomuudesta, vaan ihan mun omasta pääkopasta. Olen laittanut ihan pikkusen joulua tänne kämppään jollain kuusenkoristeilla, mutta niitäkin vähän ja niin ettei kissat niistä pääse repimään. Olen myös leiponut.
Tein ensimmäistä kertaa ikinä itse piparitaikinan ja tein siitä tietty pipareita. Tuoksu valtasi asuntoni ja maistoin muutaman kakkusen glögin kera. Missä joulufiilis? Täysin tipotiessään. Voiko joku samaistua?

Saanen myös hieman avautua taas. Mua kyrpii hyvin suunnattomasti taas mun puhelimen ja facebookin täyttämät känni/baari viestit.

-''Ollaan porukalla baarissa!''

-''Lähdettiin kaverin kanssa juomaan, harmi kun et ole täällä''

-''Nyt juhlitaan''

Hyvä, hienoa, ihanaa. Pitäkää tämä omana tietonanne, sillä tätä akkaa kyrsii ettei ole ystäviä joiden kanssa tehdä samaa tai edes sellaisia jotka kutsuisivat minut mukaansa. Saatan puhuakkin mukavia siinä kun intoilette juomistanne ja hyvästä seurasta. Eipä mulla muuta tekemistäkään täällä kotona ole kun näpyttää teille vitutuksissani ettei minua kutsuttu mukaan tai en pääse tulemaan. Nytkin voisin olla yöelämässä, mutta ei minua sinne haluta kun ei kutsutakkaan. Näpytellään vaan, että vittu ko on kivaa kun ollaan täällä ja voi harmi kun oot siellä. nyyh niisk.

Hyvää joulua. maybe not

It would be today

If i just, for one day could be somebody i'm not.

Somebody who has lots of friends.

Somebody who doesn't need to be alone.

It would be today.

Tired of this pain,

tired of feeling down,

tired of everything.

I just need someone to hold but that's always too much to ask.

Everyday i'm by myself,

sometimes there's a chance to go out and laugh.

But that's not what i'm asking for now.

Just a friend..

One who could hug me and i could heal. 

It's just that, being alone is all i fear..

Do you see my pain, do you  see my tears?

That's all i have.

If you don't see it, look closer.

I see it in every picture, in every text i write.

I can hear it in my voice, in my laugh and when i sing.

If you're one of those who just laugh about depression,

you don't really know what it is.

When everything looks bright,

it might all just come crasing down.

When i crash i don't want to be alone.

I want somebody just to be there for me.

I maybe don't want to talk but i just want to hug and feel loved.

It isn't easy for us just to crash.

I crashed in the market, i crashed when i was walking my dog.

I couldn't do anything but just to cry and fall down.

Maybe there's a rainbow somewhere now and i could find it,

walk at the end of it and find someone.

TJ0 +3

klo: 17:26; Inttileskeys on monelle tuttu sana ja kokemus. Itselläni tämä on koettu kahteen kertaan ja ensimmäinen kerta oli pidempi, mutta silloin olin vielä yläasteella ja minulla oli tekemistä, joten aika meni nopeasti.
Nyt taas vaikka olenkin ollut todella vähän aikaa inttileskenä, tuntuu aika todella pitkältä. Tykästyin vaan niin kovasti tähän ihmiseen joten sitämukaa ikäväkin nousi. Tänään odotus kuitenkin loppui, mutta jäin ryyppyleskeksi vielä kolmeksi päiväksi sillä miehet lähtivät puhaltelemaan nollia Tahkolle. 347päivää takana joten pitäähän sitä vielä kerran heittäytyä tuttujen kanssa yhteen ja juhlia, kunhan ei tule homona takaisin. Haha!!

Itse olen hyvin iloinen miekkoseni puolesta ja jopa ylpeä vaikkei olla oikeasti ja reaalisesti(onko tämä oikea sana??) tunnettu pitkään on tässä kuukausien aikana tutustuttu joten voin jopa näinkin sanoa. Nyt vaan vielä viimeiset päivät odotusta kunnes ovikello soi ja pääsen taas ihanan miehen syliin. Onneksi Ruusu-koira tuli tiistaina kotiin niin on jotain muuta mietittävää ja ihan äitini osti minulle jopa viinpullon, joten pitäisiköhän sekin avata kynttilöiden keskellä näin 'juhlapäivänä'?

klo: 22:24; Ketä mä huijjaan, mulla on taas ihan paska olo. Se ei nyt johdu mistään muusta kun jostain ruuvvista mun pääni sisällä. Itkettää ja kaipaan jotain ketä halata eikä mulla taaskaan ole ketään ja koiran takia en voi lähteä minnekkään. Kävin suihkussa parkumassa mikä yleisesti auttaa, mutta ei nyt. Tekis vaan mieli taas vaihteeksi kadota... Joku yrittää piristää mua huonoilla vitseillä. Pimahdin. Miksi just nyt taas tämä meni näin kun pitäisi olla iloinen toisen puolesta niin oonkin vaan pillittävä ja tyhmä yksinäisyyttään parkuva akka?

Olen onnellinen, mitä sä luulit?

Heippati hei ja hellanlettas. Nyt on ollut niin paljon äksöniä elämässä että oikeen ihastuttaa. Minua on heitelty ympäri suomea näin kropallisesti ja mieli on käynyt pilvilinnoissa asti.

Perjantaina 04.12 alkoi matka kohti Helsinkiä mutta välietappina oli Mikkeli jossa yövyimme Elli-koiran ja näyttelyporukan kanssa, eli Ellin kasvattajan ja hänen siskonsa. Paikanpäällä oli yhteensä kuusi koiraa ja voitte vaan arvata mikä ihana häly siellä oli.
Matka meni sutjakkaasti ja yöllä ei sitten saatu kunnolla unta kun aamulla oli jännät paikat edessä. Näyttelyhin lähdimme lauantaina neljältä aamulla ja olimme messukeskuksella kokopäivän, olimme aamupäivän näyttelyiden puolella ja kun oma poppoomme oli saanut koiransa näytettyä siirryimme syömään koiramessujen puolelle. Isossa ihmismassassa oli hankala olla, mutta ihme kyllä yhtään paniikkikohtausta en saanut. Söimme 15€ maksavassa buffassa(pretty expencive?) ja kävimme kiertämässä messukojut minne taisi mennä vähintään kolmekymppiä rahhoo ja siitä illalla lähdettiin taas Mikkeliin yöksi.

Sunnuntaina lähdettiin ajamaan takaisin Savoon ja tiputimme Ellin matkanvarrella takaisin äidilleni ja jatkoimme siitä Kuopioon missä minun oli määrä jäädä pois ja jatkaa junalla kohti kotia. Olisin joutunut odottaa junaa asemalla messukassien kanssa kaksi tuntia, mutta onneksi ystäväni pelasti perseeni palelemiselta. Hän tuli hakemaan minut asemalta ja kävimme ostamassa ruokaa ja illemmalla ajelimme Kuopiosta Suonenjoelle hänen autollaan. Onneksi kys. ystävällä oli asiaa seuraavana aamuna kotikaupungissani niin sain oikein kotiin kuljetuksen, haha!
Seuraavana aamuna olin todella väsynyt ja nukuin jopa kolmeen asti pävällä ja kun nousin sängystä meinasivat jalat pettää mutta kävin suihkussa ja join kupposen tai pari kahvia ja selvisin matka väsymyksestä.
Sain olla peräti pari päivää kotona kissojen kanssa kunnes oli taas matkattava toisaalle, nimittäin Kuopioon inttimieheni luokse. Oli todella kiva nähdä häntä kahden viikon jälkeen. Junassa oli hieman haikea fiilis taas yksin jäävistä kissoista, mutta tiedän, että ne pärjäävät hyvin itsekseen vaikka Maniac onkin nurkkaan kusija, mutta ainahan voi siivota kun palaa kotiin.
Asemalla jälleennäkeminen oli ihana. Pusuja ja iso halirutstus. ♥

Kävimme tiputtamassa Rikun kaverin kyydistä ja suuntasimme hänen kämpillensä. Sinne on jotenkin jo luonnollista mennä, onko tämä paha? Ylläripylläri yhteinen aikamme alkoi normaaleissa merkeissä mistä saatatte arvata tai sitten ette, mutta mitäpä nyt kaksi ihmistä voi yhdessä tehdä.

Päädyimme samana iltana lähtemään illanistujaisiin Rikun ystävän luokse missä oli ennestään tuttuja naamoja joihin tutustuin hieman Halloweenina. Kaupan kauttahan sinne piti mennä ja minä siideripissiksenä ostin 6-packin leguanaa. Jes!
Ilta meni tosi mukavasti rupatellessa ja pelatessa juomapelejä kuten Hitler ja bussikuski. Humalaanhan sitä tultiin mutta empähän valita sillä oli todella mukavaa tutustua ihmisiin joista Riku pitää. Niin pidän minäkin. Ihania ihmisiä. Purr~
Ilta jatkui Rikun luona Breaking Badia katsellessa ja sitten aloimmekin nukkumaan ja nukuimme seuraavaan päivään. Hupsis kun piti tehdä kaikkea mahdollista se päivä, mutta minkäs sille mahtaa että toisen kainalossa on niin ihana olla ja nukkua jopa sitä rapulaakin pois.
Herättyämme kävimme ostamassa sille illalle juomiset, sillä olihan touhutorstai!(voi ei..) Sitten McDonaldsin autoluukulta purilaista ja pirtelöä. Riku päätti että käymmä hänen lempipaikassaan syömässä roskaruokamme ja kun hän ajoi auton pienelle kääntöpaikalle ja näin Kuopion valot järven toisella puolella oli aika ihana olo. Siinäpä sitä olin ihanan, komean, oman inttimieheni kanssa syömässä ihastellen välkkyviä valoja taivaanrannassa. ♥
Myöhemmin lähdimmekin sitten taas Rikun ystävän luokse aloittelemaan touhu-torstain menoja jonne emme loppujenlopuksi edes edenneet. Olimme muutamisen tunnin porukalla pelailemassa taas juomapelejä ja kun juomat alkoivat loppua lähdimme ulos. Päätimme sitten mennä katsomaan Kuopion uuden yökerthon jolla oli avajaiset juurikin meneillään. Club 007 oli todella kiva paikka, halpa ja muutenkin hyvässä seurassa mikävaan räkälä toimii, eiks jea? Hyvää musiikkia tuli jatkuvasti ja minulle iski se humalatila, että tanssittaisi ihan kamalasti mutten yksin pysty tuosta vaan menemään ja heittää lannetta. Jotenkin kuitenkin päädyin tanssilattialle vetämään hikeä pintaan kun muut menivät tupakalle. Tuli yksinäistä, pöytäämme tunki iso joukko ja minun oli pakko nousta siitä sitten loppujenlopuksi joten nappasin laukkuni ja Rikun puoliksi juodun kaljan mukaani ja menin tanssilattian viereen fiilistelemään ja yht'äkkiä olinkin sitten tanssimassa ihmisten keskellä. Ylitin itseni, mutta kässissähän se taitaakin olla helpompaa.
Tanssiminen loppui kuitenkin lyhyeen kun meidän kyytimme tuli meitä viskaamaan takaisin kämpille. Siitä sitten naamapesun jälkeen nukkumaan Breaking Badin avustamana. Ja tietysti sen ihanan ihmisen kainalossa.
Tänään, 11.12 heräsimme suht aikaisin ja suuntasimme kohti Matkusta suunnitelmissa vähän shoppailla ennen junaan hyppäämistä. Itse olin kotiin menossa ja Riku Tamperetta kohti joten pääsimme matkustamaan ensimmäiset 30min yhdessä. Matkuksessa kiertelimme ympäri ämpäri ja saimme jopa ostettuakin jotain. Kohokohtana ehkä se, että käveltiin käsikädessä. Pian pitikin suunnata autolle ja junaan kohti kotia. Junassa taas haikein mielin katselin Rikua ja huokailin, että kohta ollaan taas erossa. Mutta nyt onkin viimeinen kerta kun herra lähtee inttiin, Tampereen reissunsa jälkeen siis. Siitä alkaa vapaan miehen elämä. Mitäköhän sitten tapahtuu? Toivottavasti vaan pelkkää hyvää.
 
En tiedä olenko liian imelä ihminen, mutta oon vaan tosi onnellinen. Voitinkohan lotossa tai jotakin kun sain vierelleni näinkin komean miehen? Vähän pidetään vielä piilommassa se, että seurustellaan, mutta tietysti ne tärkeimmät tietää jo mistä on kyse. Itseäni ihmetyttää miten 'hyppäsin' suhteeseen vaikka tarkoitus oli sinkkuilla, mutta näinhän se vaan menee, että sitä ei ikinä tiedä mitä seuraavana päivänä tapahtuu. Mutta tätä en kadu. En tippaakaan, sillä ihaninta aikaa ikinä.

Voihan Joulukuu

Nyt on se aika vuodesta kun kaupoissa kuuluu joululaulut ja jokapaikassa on jouluvaloja ja koristeita. Led valot olen aina halunnut mutten vaan ole koskaan hankkinut. Sellaiset olisi kiva ripustaa vaatetankoon ja parvekkeelle muita ihastuttamaan, mutta itse en pidä joulusta kamalasti.
Koristeet ovat kivoja mutta kissani repisivät ne riekaleiksi.
Joulukuusi olisi ihana mutta kissat kaataisivat sen.
Kissat. Joulun ja juhlan pilaajat! Vappunakaan ei pysty pitämään koristeita kun ne repivät kaikki riekaleiksi. Mutta en syytä turhaan, ne ovat rakkaita enkä niistä ikinä luopuisi. Minun on vaan pitänyt opetella elämään ja nauttimaan näistä juhlapyhistä eritavalla. Onneksi kissat eivät ole vieneet minulta kynttilä iltoja. 

 Minulla on ollut joulumieli päällä jonkin aikaa, olen osanut joululahjoja ja paketoinut niitä innoissani, pitänyt villapaitaa ja villasukkia.

Tilasin EMPn verkkokaupasta itselleni muutaman joululahjan tuossa jokuaika sitten ja kun ne saapuivat en voinut olla hymyilemättä. Rakastan varsinkin tuota punaista pipoa, niin mukava ja lämmin.

 Kävin alkuviikosta moikkaamassa hevostani Supermiestä ja tarkoituksena oli päättää sen kohtalosta. Herra on käyttäytynyt huonosti ja jopa vaarallisesti ja lähdin katsomaan missä kunnossa hevonen on. Tuli ilmi että Superi on vieläkin niin riippuvainen minusta että se menee sekaisin jos en ole sen kanssa tekemisissä. Etukaviostakin taitaa puhjeta kaviokuume, tai siltä se näyttää ja oireilee siihen mallin. Jos nyt lähtöni jälkeen tuo kaakki sekoaa tai jalkaan puhkeaa se kuume niin se on viimeisen matkan aika. Iäkkään hevosen kanssa en lähde hoitamaan kaviokuumetta sillä se on hyvin kallista hommaa.
Onneksi kotimatkalla nappasin mukaani Elli koiran jonka kanssa on ollut pirteä olo. Huomenna on lähtö tästä joelta Kuopioon junalla ja sieltä hyppäämme Ellin kasvattajan kyytiin kohti Mikkeliä. Lauantai aamulla neljän aikaan lähdemme ajamaan kohti Helsinkiä ja koiramessuja. Elli-Nonparelli on ilmoitettu näyttelykehään ja kyseessä neidin toiset viralliset ja vieläpä pitkän näyttö ajan jälkeen hieman jännittää, että muistaako se enää miten siellä käyttäydytään. Tänään oli turkin puunausta ja pitkiä lenkkejä tuon koiran kanssa ja tässä tulee vaan ikävä Ruusua joka jäi äitini luokse vielä hetkeksi kun lähdemme Ellin kanssa koitokselle. Neiti tulee kotiin pian ja siitä olen iloinen.

Sometimes pleasing another person will make you feel bad

ENGLISH ONLY

When you really wanna be with someone but there's two roads ahead,

you'll have to choose witch to take. 

Either way, theres a good and bad in every decision.

 So, let me tell you little story about a new relationship with strong and kind military boy and a simple and emotional girl. These two have been in a relationship very little time but feelings are strong and they're happy. They text everyday to eachothers because theres a gap between them, military. They have seen eachothers every chance they get.
I dont know about the boy but the girl is sad and gasping all day long all alone in her apartment and thinkinh abut the boy. There's still scent in the bed sheets from hi's last visit and se cries a tear or two when she falls asleep at night and wakes up in the morning.
Las time they saw eachothers, it was only one evening, night and morning together but it was all perfect. The girl was smiling and thinking that the next weekend would be longer, when she watched her man step into a train. 
The next day the girl had a text from the boy about the next weekend. He would be picking her up that friday evening and ofcourse she was ok with it. Then he said that he was invited to a party that saturday.
She became asking that what will she do in that time. There was talking abut that she maybe could come too but things got kinda hard. There was calls and texting about that evening and it looked that way that she could not go with him. The girl got littlebit worried she might lose the longer weekend with the boy, but the party witch he would go will be full of his friends witch he hasn't seen in a long time.
The boy asked the girl what should we do about this.
Well ofcourse the girl would love to spend more time with her boyfriend than home alone, when he was partying and having fun at the same time.
But she didn't wanna be a bitch in his eyes so she told him to go and she was okay with it he taking her home before the party.
Things happend and weekend came like a wind. They had a great time together again, like always. Saturday came too fast and the girl realised that they would be apart again and this time much longer that before. It was only a week but this time it will be ten days.
She was feeling happy about that the boy was feeling happy that he could see his friends again but at the same time she was very sad and wistful, and the boy saw that in her. He didn't think through when he said that he could try to get her with him to the event, just one call and guestion but he was skeptical about it. He got her hopes up. But they came crashing down when he drove the girl home later that day. She didn't show anything to her boyfriend but as soon as he shut the door behind him the girl crashed and bursted to tears, broken by grief, disapoinmet.
She sat down to the cold floor and was trying to gather her tears, telling herself to cheer up and this was the best way to show her feelings to him. By letting him go and not being selfish from keeping him from his friends. Even if the evening will be spent all alone in her apartment. Yeat again, feeling sorry for herself, under a blanket, sitting on the couch doing nothing really.

So, i got littlebit sad about my desicion, witch is kinda little but means alot at the same time. Eitherway otherside of this desicion will get sad/happy or mad/happy. But at the same time i'm really happy what i decided because there's a bright side; his smile.
But in reality, when relationships are at this state, beginning, new.. Friends should be second thing you think about, right? Im like that and maybe that's why it feels like shit. Being on that second place when you sould be on the first. Friends will come and some will understand. Some will stay and some will leave but when it comes to the partner. It usually ends things up. Even if you just would like to please your partner.

What would you have done in this situation? 

Tarinointia vuodelta 2011

Tuossa siivotessani pari päivää sitten löysin vanhojen nuottivihkojen välistä 8:lla luokalla tekemiäni tarinoita. Vain kaksi tarinaa ja nämä taisi olla niitä lyhyimpiä mitä silloin kirjoitin mutta aika synkkää. Haluaisin yhden tarinan itselleni minkä kirjoitin silloin joskus muuten tiedä olisiko se enää opettajan hallussa. Hän tykkäsi itsekkin kyseisestä tarinasta ja kehui sitä aika paljon. Noh, harvempi jaksaa kirjoittaa kolme lehtiötä enempää.
Tämä tarina on tärkeä minulle. Ehkä joskus kerron että miksi jos se asia nousee tämän enempää esille. Meillä oli äidinkielen tunnilla tarkoitus muistaakseni valita taululta otsikko ja keksiä siihen liittyvä tarina missä olisi paljon keskustelua. Minä nappasin ''Ei me olla enää'' ja tämä on tarinani;

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ei me olla enää...

Kävelin ulkona lämpimässä kevätilmassa katsellen taivaalle. Oli erittän kaunis päivä ja koulussa oli ollut mukavaa, niin kuin viimeiset puolivuotta. Koululaukkuni ei painanut paljoa, sillä siellä oli vain musiikin vihkonen, piirrustustarvikkeet ja matikankirja. Laukkuni oli sievä olkalaukku, musta, hiukan ehkä kulahtanutkin.
Kävelin ihanasti kiertelevää metsäpolkua pitkin hiljaa hyräillen. Olin kotiin päin matkalla. Kotiin veisin vain repun ja lähtisin Ronin luokse. Hymyillen näin vähän matkan päässä pienen omakotitalon. Menin ovelle ja otin repustani kilisevät kotiavaimet ja avasin oven.

-''Heippa! Lähen suoraan Ronille!''

Huudahdin isälleni ja paiskasin repun eteiseen, käännyin ulos ja lähdin kulkemaan Ronin kotia kohti. Hän oli pyytänyt koulussa, että menisin hänen luokseen. En pitänyt kovin paljon ajatuksesta, koska pelkäsin hänen isäänsä Ottoa.
Otto loikoili yleisesti olohuoneen sohvalla haisevin vaattein ja kaljapullo kädessään. Hän oli aina hyvin ilkeä minulle. En tiedä miksi. Ehkä sentakia, kun olen erilainen, minulla on mustat hiukset ja pukeudun mustaan. Jotenkin raukkamaista. Otto myös lyö Ronia ja tämän äitiä Kaisaa. Otto on ollut vankilassa perheväkivallan takia, mutta ei hän oppinut yhdestä kerrasta näemmä mitään. Minua säälittää Kaisan ja Ronin puolesta, koska he joutuvat asumaan sellaisen idiootin kanssa.

Olin saapunut erääseen risteykseen kaupungin laidalla. Käännyin oikealle päin, Ronin talo oli jo näkyvissä muutaman mutkan jälkeen ja juoksin loppumatkan terassille. Huokaisin ja hymyillen koputin oveen. Oven tuli avaamaan Kaisa, Ronin äiti, jolla taas näyttäisi olevan silmä mustana.
Kaisa ilahtui nähdessään minut ja pyysi sisälle.

-''Roni on ylhäällä.''

Kaisa sanoi ja viittasi ullakolle. Ihmettelin hetken, että mitä ihmettä hän siellä teki, mutta kapusin ylös jyrkkiä tikkaita pitkin. Näin Ronin istumassa ullakon ikkunan edessä katsellen ulos.

-''Hei!''

Huudahdin ja menin Ronin viereen istumaan.

-''Hei vaan.''

Roni sanahti virnistäen minulle. Sitten tuo tarttui käteeni ja halasi minua.

-''Minulla oli ikävä sinua...''

Sanoin ja halasin takaisin. Katselin ympärilleni ja huomasin Ronin kädessä mustelman.

-''Taasko Otto on lyönyt sinua!?''
-''Juu. Sanoin, että olin 5minuuttia myöhässä koulusta. Joten hän raivostui.''

Vihainen ilme kiersi kasvoillani ja katsoin Ronin ruskeita silmiä.

-''Musta tuntuu, ettet sä kestä tätä meijän juttua, mut sä oot ainoo mun ystävä. Mun isä on niin kauhea, että se löi suakin eilen. Anteeksi siitä...''

Roni selitti ja katseli ikkunasta ulos.

-''Kyllä mä kestän höpsö! Ja ei toi mun käsi oo ees kipeä siitä lyönnistä.''

Hymyilin ja nojasin Roniin päin. Suljin vihreät silmäni ja huokaisin.
Meillä oli hyvät välit aina ja pidimme yhtä. Noin kolme viikkoa eteenpäin ajassa kaikki oli hyvin minulla ja Ronilla, mutta kerran maanantaina Roni ei tullut kouluun. Kyllä hän olisi minulle ilmoittanut, jos hän ei olisi tullut. Nyt on jotain vinossa.
Koulun jälkeen suuntasin heti Ronin luokse. Jotenkin sydämessäni tunsin, ettei kaikki ollut kunnossa. Juoksin risteyksestä Ronin talolle ja näin, kuinka Otto raivosi ulkona hakaten halolla kiveen ja talon seinään. Huomasin myös Kaisan talon portailla. Menin lähemmäs häntä ja huomasin, että hän itki.

-''Mikä sinulla on? Mitä on tapahtunut ja missä Roni on?''

Kysyin hätäisesti ja katsoin Ronin äitiä. Laskin reppuni maahan ja odotin vastausta.

-''Roni ja Otto ottivat yhteen ja... Ja Otto sanoi hänelle jotain niin pahaa, että Roni ei kestänyt sitä. Hän otti haulikon ja lähti...''

Kaisa selitti itkien ja sanoi myös, ettei tiennyt, minne Roni meni. Koska hän oli sanonut lähtiessään;

-''Menen sinne, mistä minua ei kuulla, sinne minne vain me osaamme. Vain minä ja hän.''

Pomppasin pystyyn ja pyyhin kyyneleitä poskiltani.

-''Voi ei...''

Kuiskasin ja käännyin metsään päin, minne lähdin juoksemaan täyttä häkää. Niin lujaa kuin jaloistani pääsin. Tiesin, minne Roni oli menossa. Hän oli menossa sinne, mistä kukaan ei kuule. Suden luolalle. Juoksin ja juoksin, kunnes kauhistuin ja pysähdyin.
Se ääni kuului, minä en olisi halunnut kuulla. Haulikon pamaus kaikui metsässä. Hyvin lähellä.

-''Ei! Roni!!''

Huusin kiljuen ja jatkoin matkaa kyyneleet valuen poskiani pitkin. Pian näin valkean hupparin, farkut ja mustat hiukset sammal mättäällä. Se oli Roni. Hän vaikerteli maassa selällään. Juoksin hänen luokseen ja nostin hänen päänsä syliini, katsoin vaikertelevaa katsetta hänen kasvoillansa.

-''Roni.. Älä.. Älä jätä minua!''

Kuiskasin ja painoin otsani Ronin otsaa vasten. Kyyneleeni valuivat toisen poskille ja Roni nosti kätensä viimeisillä voimillaan silittämään päätäni.

-''An.. Anteek.. si..''

Kuulin sanar Ronin huulilta. Kunnes hänen silmiinsä valui lasittunut katse ja käsi, joka vasta piteli hiuksiani, tippui maahan.

-''Roni? Roni!?''

Huusin ja vein käteni tuon ohimolle, missä oli luodin tuottama verinen portti tuonpuoleiseen. Itkin ja huusin suruni metsälle. Olin menettänyt elämän tärkeimmän. Rakkaani. Minun iloni keskipisteen, valon. Kaiken.
Hän kuoli pois, hymyillen syliini, katsoen silmiini...

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Pakko sanoa että very deep and stuff. Ja muistan vielä että äidinkielen opettajakin kysyi, että onko minulla kaikki hyvin ja kaipaanko apua. Nauroin vaan, että en. Vaikka olinkin koulun päätteeksi taas menossa psykiatrille äitini kanssa. Yläaste oli minulle yhtä vaikeinta aikaa. Kiusaamista ja itsensä hyväksymistä. Mikään ei toiminut ja olin koulustakin paljon poissa, mutta mikään ihme.
Näiden tarinoiden löytäminen oli ihan kiva juttu. Pääsin muistelemaan miten vaikeaa minulla silloin oli ja miten olen sieltä noussut. Hyvä minä!

Whiskers and hooves

Esittelyssä, blogin sivu gadgetssa lukee että kotonani asuu kolme karvakaveria ja omistuksessa on myös hevonen. Voisin heidät esitellä tässä nyt kun olen kirjoitus kunnossa ja juttua löytyy.

Suzu

Mainecoon / Norjan metsäkissa - Synt. 2010 - Valkea

 Hiljainen haamukissa. Suzu on minun ottolapseni joka tuli talouteemme vuonna 2013 kun neiti oli 3,5vuotias. Neiti tuli ystävältäni joka ei voinut kissaa sattumanvaraisista syistä pitämään. Maksoin kisusta rokotusmaksun verran ja se on ollut sen arvoinen. Ihana pölyhuiska josta lähtee karvaa jatkuvasti vaikka jokapäivä harjaisi ja hoitaisi. Suzu oli minulle tullessaan hyvin, hyvin arka ja kulki matalana maata vasten aina kun joku vieras tuli käymään tai joku korotti ääntä. Minuun se tottui jo ensimmäisenä päivänä kun tuli uuteen kotiin. Kantokopasta sängyn alle ja sieltä kehräämään syliin hyvin urheasti. Siitälähtien tämä kamala muovisyöppö on ollut osa perhettämme ja hetkeäkään en vaihtasi pois. Minun prinsessa kisu!

Maniac Von Anastasia
Maatiaiskissa - Synt. 2013 - Kilpikonnatiikeri/ruskea/valkea

Pentu jolla on liian luonteeseensa osuva nimi. Maniac... aka. Mei-Mei, tämä riiviö syntyi ensimmäisenä exäni ja minun edellisen kissan(Midget) pentueeseen ja päätimme hänen kanssa että pentu joka syntyy ensimmäisenä ristitään pentunimeltään Maniaciksi ja kuinka ollakkaan pentueen ainoa pitkäkarvainen jäi meille ja se on tässä. Mei-Mei on luonteeltaan rasavilli joka kuitenkin pysyy hyvin rajoissaan vaikka välillä meno on päätöntä ja tavarat tippuvat hyllyiltä. Todella puhelias, avoin ja sosiaalinen kisu joka on ottanut minut emännäkseen. Aina täytyy tulla vessaan mukaan, aina täytyy istua sylissä kun äiskä bloggaa! Maailman ihanin ja rakkain kissa vaikka välillä pääseekin merkkauspisut joka'ikiseen nurkkaan talossa. Tämänkin toistaiseksi leikkaamaton.

Pienenpolun Lady Black Rose
Kleinspitz - Synt.2009 - Musta

 Ruusu on meidän pieni ''ottolapsi'' joka on tullut perheeseemme Magical Rose's kennelistä 26.04.2015 eläkeläiskotiin viettämään leppoisia ja huolettomia vapaapäiviä ilman häslinkiä. Vireyden vuoksi käymme mätsäreissä ja muunlaisissa tapahtumissa jottei elämä olisi liian yksitoikkoista, sillä Ruusu on kuitenkin kiertänyt paljon maailmaa virallisissa näyttelyissä.
Pieni ja pörheä, suloinen sekä pehmeä. Näillä sanoilla voisi tätä neitiä kuvailla ja ne menevät täysin nappiin. Kleinspitz joka on luonteeltaan täyttä kultaa sekä ruusunnuppuja, vaikka välillä varren piikit pistävätkin on ruusun kukkanen kaunis aivankuin tämä ihana ystäväni.
Aktiivinen sekä valmiina hommiin kunhan namipussi jossain rapisee, vaikkapa sitten vieraan taskussa. Huonompi homma helposti lihoavalle koiralle, mutta linjat pidetään kurissa pienillä herkuilla sekä tarkoilla ruoka-annoksilla.
Hulvaton kaveri, pakko myöntää ja jokaisen rakastettavissa sekä rapsutettavissa. Kevyt, kumea haukunta joka ei satuta taikka ärsytä herkkiäkään korvia. Nopea oppimaan vaikka ''Ei vanha koira opi uusia temppuja!'' aina sanotaan. Mitäpä ei pienestä herkkupalasta ja miellyttämishalusta tämä neiti tekisi?

Sea Runner
Lämminverinen ravihevonen - Synt.2001 - Punaruunikko

Supermies muutti minun omistukseeni 22.elokuuta 2012 äitini enon Heikin ravitallilta. Superi oli siis vanha tuttu jota hoitelin aina mökillä ollessani. Heikin talli on mökkimme naapurissa pienen pellon toisella puolella. Superi juoksi ravuriurallaan monia hyviä juoksuja ja voitti symppis palkintoja. Nykyään se on minun projektini.
Ratsastaessa Supermies on erittäin herkkä mikä on hyvinkin yleinen piirre ex-ravureilla. Joinakin päivinä herra haluaisi vain napata ohjista kiinni, heittää ratsastajan alas ja juosta niin kauas kun pippuri kasvaa ja sitä ei saisi mikään pysähtymään, mutta toisinaan ruuna on kuuliainen sekä nöyrä ratsastettava.
Eläinlääkärin tai kengittäjän pörähtäessä tallille herra steppailee ja duunailee omiaan eikä välitä vieressä höyryävästä ihmisestä vaikka välillä uusi kengittäjä onkin ollut hermostuneen pörinän aiheuttaja, on silti selvitty ruhjeitta.
Superilla ratsastetaan useimmiten kuolaimettomilla sillä se vaan toimii niillä paremmin kuin rautapalalla hampaiden välissä. Meillä kummallakaan ei ole mitään kuolaimia vastaan jonkatakia niitä käytämmekin välillä kun siltä tuntuu.
Vaikka tämä herra ei kulje oikeinpäin, hyppää korkeimpia esteitä tai osaa hienoja koulukiemuroita on se silti minulle elämäni hevonen.

Tässä on talouteen kuuluvat viiksivallut ja yksi kaviokas joka on tällähetkellä maailmalla opettamassa nuoria varsoja olemaan hevosia ja toimii hienona ''sunnuntai ratsuna''. Kissat ja Ruusu-koira piristävät minun arkeani kotona ja ovat hyvin, hyvin rakkaita.

 

Up high?

Hi there humanbeings! Nyt on mieliala taas hieman pirteämpi, kiitos todella, todella ihana viikonloppu Kuopiossa kera ihanien ihmisten. Tiedättekö sen tunteen kun olette todella maassa ja joku saa sinut niin, NIIN hyvälle tuulelle? Aivan vaan pelkästään olemalla siinä vieressänne nauramassa tyhmille vitseillesi.

Perjantaina matkasin hyvän ystäväni luokse jota en ollut nähnyt vuoteen, tai oikeastaan yli vuoteen. Aika juoksee ja nyt kun hän muutti lähemmäs niin pääsemme näkemään taas. JES! Itsekkin pyrin muuttamaan Kuopio cityyn jos eläimet hyväksyvä kämppä löytyy.
Meillä oli ystävän kanssa kiva ilta, tehtiin ruokaa, juotiin viiniä, juteltiin mukavia ja muisteltiin lapsuutta. Päätimme loppuillasta pyörähtää baarissakin, Kuopion Free Timessä oli hyvinkin mukava pelailla lautapelejä ja nauttia hyvistä juomista, aina välillä viestitellen seuraavana päivänä tapaamaani ihmistä.

Lauantai aamulla täytyi olla juna-asemalla 11:17 jolloin nappaisin ihanan henkilön kainaloon, tai hän nappasi oikeastaan minut ja sitten oltiinkin pilvilinnoissa. Oli tiedossa kiva ilta, mutta siinä päivässäkään ei ollut mitään pahaa sillä seura oli mitä mahtavin. Ehkä ihanakin...

Illan tullen vieressäni oli kasa ihmisiä, upeita sellaisia. Jokainen uniikkeja persoonia ihanine olemuksineen ja juttuineen. Sain kuulla paljon kiinnostavia intti juttuja hienoilta miehiltä. Minäkin halusin mennä palvelukseen, mutten voi omien vaivojeni takia, huonot lonkat ja muutenkin niin raskas kokemus ei olisi ehkä hyväksi minulle. Motivaatio olisi aluksi hyvä mutta lopahtaisi, niinkuin koulujutuissakin. Mutta näitä juttuja on niin kiva kuulla.
Pitkin iltaa kämpillä kävi ihmisiä kuin liukuhihnalla, jossain välissä meitä oli vain neljä ja kohta koko pieni soluasunto oli täynnä.. Hauskoja juttuja ja tyhmiä ehdotuksia, mutta hei, aikuisiahan tässä ollaan pienine pervoine ja lapsellisine mielinemme. Onneksi pääsi sen tietyn ja ihanan miehen viereen nukkumaan, turvallisin mielin.

Sunnuntai aamu meni nukkuessa, ehkä pientä krapulaakin pois mutta ylös nousimme vasta neljän aikaan ja kävimme syömässä tämän ihanan ihmisen kanssa. Hymyilytti ja nauratti kokoajan. Meitä molempia. Muistelimme edellisillan tapahtumia ja aiempia tapaamisiamme. Oli jotenkin haikea fiilis kuitenkin takaraivossa kun katselin kelloa ja tajusin aikamme vähenevän kun oli aika palata takaisin kotiin ja hänen kasarmille.

Hyvillä mielin kuitenkin tiemme erkanivat asemalla kun lähdin junaani, kotia kohti jossa odottaisi kaksi kissaa maukuen oven takana. Tässä kuitenkin on tietty henkilö vaan pyörinyt päässäni.

''Onkohan tämä nyt ihan viisasta?''

Kysyn kokoajan itseltäni.. Mutta aika näyttää mihin kaikki johtaa. Olemmehan vielä nuoria ja tutustumassa toisiimme monella tapaa. Neljäs kerta kun tapasimme ja mitään en vaihtaisi pois.

Lapsi ei ikinä kasva

Tänään tapahtui jotain niin naurettavaa. Me olimme sopineet exäni kanssa, että haen ulkovarastosta loput tavarani pois ja niin kävinkin ja palautin hänelle omat kankaansa ja matkalaukkunsa.
Matka edelliselle asunnolle oli haikea, jotenkin tiesin että olisi pitänyt jättää tämä myöhemmälle kun pääni ei ole niin sekaisin ja mieleni valmiiksi maassa, mutta menin silti jotta tästä pääsisi eroon.

Pimpotin ovikelloa..

Kerran rakastamani henkilö tuli avaamaan oven ja menin sisään, riisuin kenkäni ja menin matkalaukun kanssa olohuoneeseen. Imelä hymy huulillansa mies alkoi keittää kahvia kun kävin hakemassa tavaroitani varastosta olohuoneeseen takaoven kautta. Halusin olla nopea tämän asian kanssa, ex tuli auttamaan tavaroiden kantamisessa ja purimme suurimman laatikon yhdessä missä oli molempien cosplay tavaroita, lajittelimme ne ja pakkasin omani laukkuun mukaan.

Pian tämä herra nappasi jääkaapista hymyillen jotain ja alkoi mutista ''Voikohan tällä tehdä mitään''
Tokaisin siihen että mikäs tuo taikinalevyn muistuttava möntti on jota käsissäsi pitelet?
''Aivan itse tekemää suklaata josta aion tehdä suklaaruusuja!''
Ihmettelin hetken että noh, jos on innostunut kokkauksesta niin mikäs siinä, mutta sitten herra alkoi kertomaan uudesta, ihanasta naisestaan minulle kun pakkailin vielä tavaroitani.

''Miksi?''

Onko oikeasti tälläisiä asioita pakko sanoa ja kertoa niin imelä hymy kasvoilla ja ivallisella äänellä, loukaten ja pilkaten minua.
Minulle nousi nauru huulille;

''Haha, nonii! Tunnenko hänet ja mistä tunnette?''

Lauseet joita en halunnut edes kysyä, mutta ne vaan tulivat. Kuulostin katkeralta. Hävettää. Hän sitten kertoi vastaukset ja minä tokaisin, että onhan minullakin mies. Jotenkin puolustuksekseni etten jäisi alakynteen mutta ei mun tarvitse enää hänelle todistaa mitään. Tein itsestäni lasen lapselle joka kehui kuin olisi saanut kaupasta paremman tikkarin kuin minä.

Tilanne jatkui, lyyhistyin lattialle tavarani pakattua, kysyin häntä kantoavuksi ja hän suostui. Jouduin odottelemaan että mies kaataisi kahvit kitusiinsa. Yritäppä siinä pysyä järkevänä, itku kurkussa, pieni, herkkä ihminen.
Toinen hymyilee ja katsoo silmiin kun saa satuttaa heikkoa mieltä. Yritin olla vahva ja kerroin että mielentilani on ollut ailahtelevainen ja sinun näkemisesi oli virhe myös psykiatrini kannalta tällähetkellä. Tunteitahan vielä on, jossain siellä piilossa. Mieleni oli virkeä ja teki mieli hymyillä kun toisellä menee hyvin, aivan kuin itselläni mutta joku ruuvvi takaraivossa veti silmät kyyneliin.

Lähdimme pian kävelemään tavaroiden kanssa kämpilleni ja purimme tavarat. Sitten. Hän vain jäi kertomaan lisää ihanasta naisestaan ja jääkaapissa olevasta suklaalevystään

''Olen kolme päivää kyyhännyt tuota suklaata ja niitä ruusuja niistä, koska haluan niiden olla täydelliset hänelle. Teen 10kpl koska se tarkoittaa että teen puolestasi kaikkeni.''

Joo-o. Ihanaa että kerroit että itkit hänen luonaan kun teillä oli ihanaa ja et kestänyt sitä. Ihanaa kun näytit hänen kuvansa sinun paita päällään. Onko sittenkään!? Lapsellista.

Sitten otit aborttimme puheeksi joka veti suhteemme riekaleiksi, koska sinä päätit asiasta eikä minulla ollut sananvaraa. Sinä et tukenut minua ollenkaan sen aikana koska 'olit hajalla'. Olinko minä!? Olin.

Purskahdin edessäsi itkuun ja pyysin olla ottamatta asiaa esille koska tiedät että se on saatanan iso asia ja se sattuu. Et ymmärrä sitä ikinä miltä tuntuu tappaa jotain niin kaunista. Se oli paras vaihtoehto, mutta ehkä joskus saan enkelini takaisin.

Sain sinut lähtemään vasta kun itse lähdin kauppaan. Halasit hyvästit ja katosit silmäkulmastani kun käännyin pyörävarastoon päin. Jäin itkemään, sain paniikkikohtauksen. Nousin ylös ja lähdin kauppaan turvonneen naaman ja itkuisten silmien kanssa. Kiitos sinulle. Toivotavasti sinulla on parempi olo.

Näin myöhemmin tätä kirjoittaessa nauran taas kerran lapselliselle käytöksellesi, mutta häpeän itseäni. Näytin sinulle heikon puoleni vaikka olen vahvempi ilman sinua ja onnellisempi. Ja vielä kehtaat pyytää, että olisimme ystäviä.

Taistelija

Mitä elämään tulee, se täytyy elää täysillä ja olla onnellinen. Joskus se ei vaan onnistu. Minulla on teille taas masentavaa päänavausta luvassa.

Masennus, tuska, paniikki ja ahdistus. Näitä on nyt tullut ruoppakaupalla kestettyä. Liikaa, on tullut hakattua päätä seinään ja itkettyä itsensä uneen. Millon tää loppuu?
On tässä iloisiakin asioita tietty ollut mutta ne pahimmat ja raastavimmat vaan jäävät sinne pääkoppaan.

Mieleni on maassa koska jouduin luopumaan hevosista jotka meltäni piristivät niin paljon. Rahatilanne ja oma terveyteni ei kestäisi niitä nyt. Kärsin polvilumpion tulehduskesta tai jostain sellaisesta ja pyöräily käy itku silmissä. Pystyn vain kerran päivässä käydä tallilla mutta talli-isäntä ei voi hoitaa hevosia puolestani joten annoin suomenhevosen takaisin kotiin. Lämminverisen, oman hevoseni kanssa käydään taistelua elämästä ja kuolemasta.

Kyytiä emme ole sille saaneet vakka miten ollaan etsitty ja tehty tarjouksia. Tässä alan jo miettimään hevosen päästämistä vihreimmille laitumille mikä on raskas päätös kun hevonen on terve ja kunnossa, pilke silmäkulmassa. Superi pääsisi ystäväni luokse jos kyyti järjestyisi mutta metsämiehen kutsuminen tulisi helpommaksi. Yritys on kova.

Mielenterveyteni on tällähetkellä siinä pisteessä että mikään ei auta ja tekisi vaan mieli taas luovuttaa.

Piilotan kaikki pääni sisään ja hymyilen

Kaikki hyvin

Ei oikeasti..

Elämässäni on nyt paljon ihania, uusia ihmisiä mistä olen kiitollinen, mutta silti tunnen olevani yksin. En nyt tarkoita ja itke miesystävän perään vaan tarkoitan että minusta tuntuu ettei minulla ole mitään vaikka minulla onkin paljon.

Mieliala heittelee hyvin paljon mikä taas viittaa bipolaarisuuteen, mikä minulle on kehittymässä nähtävästi aika reipasta vauhtia. Eilen olin iloinen, tänään huusin ja itkin täyttä kurkkua, hakkasin päätäni seinään ja toivoin vain että katoaisin tästä maailmasta. Paniikkikohtaus, joka kesti tunnin oli tuskaa mutta pian se helpotti, edes hetkeksi kun se tuli uudestaan. Lähdin koiran kanssa ulos. Asia helpotti mutta kun exä laittoi viestiä, lyyhistyin keskelle lenkkipolkua uuden kohtauksen kanssa. Ruusu koira ihmeissään tuli luokseni ja yritti auttaa mutta ei, kohtaus kesti 30minuuttia. Ketään ei onneksi mennyt ohitse..
On taas mentävä lääkärille pyytämään apua tähän. Jos päivän sisään tulee monta kohtausta jotka kestävät näinkin pitkään on taas haettava apua, mutta en halua lääkkeitä, niitä olen syönyt liikaa. Psykiatrista ei ole ollut ikinä apua vaan pelkää haittaa. Mitä tässä on enää tehtävissä?

Taistella..

Leffaa ja lomaa

Yllä puhelinkuva katsaus eräästä torstai päivästä kun posti toi uuden killuttimen ranteeseen, käytiin kaverin kanssa katsomassa hänelle ikeasta tyynyt. Koko homma hieman järkytti sillä ikea ei ole mikään paras paikka.
''Don't stray from the path''

Illemmalla sitten vielä leffailtiin Kuopiossa kys. ystävän kanssa. Leffa jonka kävimme katsomassa oli studio Ghiblin tuotos nimeltä  Marine - tyttö ikkunassa. Leffa oli ihan ok, kiva tarina ja piirrokset taas hienoja, muutama glitchi löytyi ja olisin varmasti nauranut maha kippurassa jos olisimme käyneet katsomassa dubatun version. Japaniksi on aina mahtavampi katsoa ja samalla oppii kieltäkin vähän.
Torstai-perjantai yö veti meidän baariin ja siitä takaisin kotikunnalle joelle ja uuteen omaan kämppään ekaa yötä viettämään. Olihan se ''kiva'' nukkua kylmässä kämpässä patjalla ilman kunnon tyynyä ja peittoa, mutta se fiilis oli mitä mahtavin. Oma koti. Ihan oma.
Perjantai aamuna olikin virallinen muuttopäivä uuteen kotiin missä meni loppupäivä. Aamulla kerkesin yhden kuorman tuoda jo kämpille, mutta loput käytiin sitten veljen ja isän avulla hakemassa. Kolme keikkaa siinä ajeltiin edes'takas pakettiautolla kunnes kaikki oli uudessa kodissa. Muutama laatikko purettiin ja isä laittoi mulle TV tason kasaan ynm. sekä lamput kattoon. Tämä kaikki tehtiin, koska meillä oli viikonloppuna kylpyläloma Katinkullassa ja lähtö samana päivänä.

En päässyt yöpymään toista yötä uudessa kodissani vielä vaan jouduin jättämään tavarat laatikoihin vielä viikonlopun ajaksi. Jotenkin harmitti koko kylpylä, mutta lähdin sinne kuitenkin ihan positiivisin mielin. Olihan kyseessä kuitenkin perheloma. Isä, äitipuoli, pikkuveli, isoveli ja hänen naisensa. Mikäpä siinä.
Mukava ja rentouttava viikonloppu se oli kaikenkaikkiaan. Ensimmäinen päivä lilluttiin altailla ja illalla käytiin baarissa isän ja veljen seurassa ja löysimme yläasteen opettajankin mukaan porukkaan. Karaokea(joo tiedän.. oi miksi!? :D), shotteja ja lonkkua. Mukavaa ajanvietettä ja hyvä loma takana.

Sunnuntai aamuna olikin kamala rapula, mutta en voi syyttää kun itseäni. Menin ja join liikaa kun tarjottiin. Onneksi samaisena iltana pääsin kotiin järjestelemään tavaroitani paikoilleen ja samaisena iltana sain kaikki laatikot purettua. Fiilis oli aika pilvissä kun pääsin fiilistelemään vielä illan pimentyessä kynttilöillä omalla kotiohvalla kahvikupposen kera.

Nyt sitä onkin jo asuttu omissa oloissa viikon päivät ja en voi olla muuta kun tyytyväinen. Vaikka pääni ei ole täysin selvä ja vituttaa sekä masentaa melkein jokapäivä on tämä silti parasta pitkään aikaan..

Yksi ylitse muiden

Itsetunnon kohottaminen käy monella tapaa, mutta jokaisella on se yksi mikä on ylitse muiden.
Joillekkin riittää kehut ulkonäöstä, joillekkin kuvien kommentit sekä muunlaiset kehut taikka tuki. Jotkut hakevat hyväksyntää säälin kautta ja vaikka millä tempuilla.

Itse en osaa ottaa kehuja vastaan ulkonäöstäni, ainakaan hyvin. Kyllä siitä hymy nousee huulille mutta sitten siihen sanotaan ''No empäs'', ''Oonhan mä aika söpö monsteriksi'' ja ''Joo ei'' ja nauretaan vitsikkäästi perään kääntäen katse muualle. Kommentein kiitetään ja kehutaan toista, tietysti, mutten itse tästä saa mitään irti. Jos minua sanotaan kauniiksi olen ehkä sekuntin murto-osan iloinen mutta ei se sen enempää vaikuta minuun. Kommenttien saaminen internetissä on mukavaa ja jollain tapaa kuitenkin minulle tärkeää vaikkei siitä paljoa hyödy. Tykkään lukea mielipiteitä ja sensemmoista ja itsekkin niitä antaa.

Minulle tällähetkellä tärkein itsetunnon kohottaja on kuvata itseäni ja katsoa niitä tarkasti ja muokata mieleiseksi vaikka tämänhetken ediotinti ohjelmat ovat rajoitetut läppärini tukkoisuuden vuoksi. En muokkaa kuin valotusta jotta 'tunnelma' olisi hyvä. Itseäni en vääntele taikka kääntele että näyttäisin täydelliseltä sillä sitä ei kukaan ole. Näin yritän hyväksyä itseni vaikka välillä tekisi mieli ottaa se tietty työkalu käteen ohjelmassa ja vetäistä itseään solakammaksi taikka muuta. Mustelmat ja sensellaiset muokkaan pois sillä olen hyvin kömpelö ihminen ja niitä löytyy. Arpia minulla ei paljoa ole ja niihinkään en koske. Naamaa ja ihoa saatan näprätä niinkuin ylläolevassa kuvassa näkyy, mutta silläkin saa pehmeämmän tunnelman kuviin.

Toisella sijalla taitaa olla kuntoilu ja terveellinen ruokavalio. Olen jopa miettinyt kokeilla vegaanin elämää koska why not? Kokemus se olisi sekin vaikka tiedän että lihasta on hankala irtautua, varsinkin kun joskus en syönyt salaatin lehteäkään vääntämättä naamaani. Tänäpäivänä rakastan salaattia, hedelmiä ja muutenkin vihanneksi joten se saattaisi olla tosiaan mukana kokeilu.

Mietteitä sekä muutoksia, paljon kaunista ja rumaa

Suurin sekä parhain asia viimeaikoina on oma kämppä. Vihdoin löytyi asunto mihin voin lähteä eläimieni kanssa. Kerrostalo yksiö kuulostaa ankealta mutta onneksi kyseessä on hyvinkin valoisa, parvekkeellinen sekä vaatehuoneellinen(!!) 35neliön asunto.
Avainta en ole vielä saanut kun ensin täytyy käydä näyttämässä sosiaalitoimistossa sopimuksia ja hankkia kotivakuutus ja sensellaista rumbaa. Onneksi ympärillä on muutama ihminen jotka auttavat muutossa. Mukaan lähtee hyllyjä ja sensellaista tästä kämpästä, mukaanlukien tietty kaksi kissaa ja Ruusu-koiraseni.

Mieliala on heitellyt ja raivokohtauksia pamahdellut kun on joutunut exän kanssa asumaan. Tietysti on erimielisyyksiä mutta että kun ahdistaa vaan niin pirusti. Viikon sisään pääsen pois tukahduttavasta ilmapiiristä, omaan kotiin. Tai no en vielä ihan asettumaan sillä 9.päivä perjantaina lähden isoveljeni kyydillä hänelle ja lähdemme siitä kohti Vuokattia ja Katinkullan kylpylää. 10-11päivä on meillä perheen kesken kylpyläloma. Yksin on harmittavaa lähteä mutta onneksi on perhe mukana. 11päivä matka jatkuu Rovaniemelle lapin maisemiin. Sodankyläänkin lähdetään kalaan ja tuulastamaan mökillemme. Ihanaa lomaa, mutta hevoset huolettavat. Olen ollut nyt niin paljon poiss niiden silmistä että hävettää kun piti exääkin lähteä karkuun muutamaksi päiväksi isoveljen luokse, mutta jospa tämä tästä valottuu kun pääsen muuttamaan ja saan oman päivärutiinini kuntoon, pyörän sekä asettua taloksi karvakorvieni kanssa.

Päiviäni on nyt piristänyt uudet vaatteet, kamera ja tuossa kuvassa näkyvä Danbo figuuri sekä ystävät. Kun ystäviä ei lähelläni ole, niin onneksi on puhelin jolla pitää yhteyttä.
Kämppään muutettuani ja asiani kuntoon saatuani on aika varata Ruusulle sterilointipöydälle aika ja kissoille myös. Rahaa menee mutta en vaikka syö kuukauteen kunhan karvaiset ystäväni voivat hyvin!

Even the prettiest smile can be faked

I have to say to you that i'm complicated, not an easy person. I have issues with my mind, body and the whole thing being in this world. I've got scars inside and out, mind and body. It's true i'm weak, it's true i'm strong but only with a second it can all change...

My pulse is racing, heart maybe skipping a beat. Heavy breath and lost eyes.

Cold feeling,

try to be unnoticed,

be undercover,

stay calm..

stay calm..

breath in..

and out..

It's gonna be allright

Not everyone can take panicattacks and survive the inside pain they put you throug when you watch someone suffer and try to take care of it and make it better.

Even my sensitivity is a problem and i think you already know that. There are days when i wake up with a smile on my face but cry myself to sleep. Sometimes i just snap in the middle of the conversation. That's what a bipolar is. Im not agressive but sometimes i can be a kid or a monster, i can't argue with that. Sometimes im so childish i'm ashemed of myself and then crash. I really don't cry often but when i do, i can't stop myself. I hope you understand.

When i'm down i can rise again. Just breath in and let the hurt go. Cry it out. The worst part is that there is no one else to blame. So darling forgive me so i can be me again. I have been here many times before and i know it will be better. Just not now, maybe tomorrow..
Don't chain me, don't lock me up.
Even the prettiest smile can be faked. So don't forget me if you are leaving now..

I'm not a princess but i can be happy and well behaved when you show me what i mean to you, really.
Could you wake up tomorrow for me.  Could you still love me if my mind is only skin n' bones..?

You bring color to my skies

Helsinkiloma on nyt lusittu ja palattu takaisin masentavaan, vielä kodiksi kutsuttavaan luukkuun. Onneksi kisut ja Ruusu-koira piristävät ja kuvat matkanvarrelta. Lomalla tapahtui paljon vaikka ensin oli sellainen tunne, että olikohan tämä turha reissu. Mähän vaan makoilen ja dataan faijan sohvalla. Mutta hei, otimpa niskastani kiinni ja lähdin pienen pänttäytymisen jälkeen ulos ja suuntasin juna-asemalle.
Paniikkihäiriöisenä ihmisenä minun on vaikea kulkea ihmismassassa, muta kun ajattelin että tämä on nyt sitä mitä halusin, päästä pois masentavan sekä kyttäävän ihmisen luota on minun pakko ottaa siitä kaikki irti.

Pääsin kuin pääsinkin Helsingin keskustaan jossa pyörin ympäriinsä iltaan asti. Ihmettelin takaisin isän luokse päästyäni että miten minä pystyin siihen. Kotopuolella en voi olla kaupassakaan ilman käsien tärinää ja tukalaa tunnetta rinnassa. Nyt niitä ei vain ollut. Vaikka en tunne kaupunkiseudulta enää ketään ja vanhat ystäväni ovat muuttaneet pois tai eivät halua nähdä minua, pystyin olla itsekseni ihan hyvin. Ainoat ärsytyksen ja masennuksen aiheuttavat ajat olivat kun nimeltämainitsematon henkilö yritti minulle soittaa. Huolissaan tietty mutten vain jaksanut ja en vastannut. Ei minua enää kiinnosta ja hän ei sitä vain ymmärrä.
Viikko hurahti nopeasti, ehkä liiankin. Mukaan kuului Jumbossa pyörimistä, uudet kengät, housut ja muuta kivaa. Nyt on hyvä kävellä ensitalvi kunnon kengillä ja toivonmukaan eivät varpaani jäädy. Onneksi on villasukat!



Kävin hetken mielijohteesta Lahdessa moikkaamassa ystävää ja olin siellä jopa yötä. Mukava päivä hyvässä seurassa piristi mieltäni taas hyvin paljon. Tutustuin uusiin ystäviin ja näin ihmisen jonka olin tuntenut 5vuotta ja ikinä nähnyt. Tapasin hänet ja tyttöystävänsä Tikkurilassa, kävimme kahvilla ja myöhemmin löysin itseni hänen seurastaan baarista. En juomassa vaan olin ystäväni seurana, hän on nimittäin järjestyksenvalvojan pestissä. Siellä sitten rupateltiin kunnes kolmen aikaan aamusta vuoro loppui ja sain kyydin keskustasta isän luokse nukkumaan. Kiva selväpäinen ilta.
Seuraavina päivinä tutustuin internetin kautta mukavaan mieheen jonka kanssa nähtiin ja bilisteltiin ympäri hänen kotiseutujaan. Aamuun asti rupatellenhan siinä meni ja hauskaa oli. Ihana ja piristävä ihminen kuka on samalla aaltopituudella elämästä kuin minäkin. Näimme myös seuraavana päivänä kun ajankohdat natsasivat molemmille.



Lauantaina olin isäni apuna Vantaanseudun steiner koulun keskiaikamarkkinoilla auttamassa juontohommissa. Puhuin siis vuorotellen isäni kanssa mikrofooniin ja infosimme missä tapahtuu ja mitä. Tapahtuman oli järjestänyt siis steiner koulu ja paikanpäällä oli poniratsastusta, myyntikojuja, kahveeta sekä pullaa. Myös kaikenlaisia esityksiä, kuten tanssai laulua ja Barbaaritallin ritariesitys ratsain. Minä juonsin tapahtumaa ja kiertelin kuvaamassa tapahtumia kaikessa rauhassa. Ohjelmaa kesti kahdestatoista kahteen jonka jälkeen kävimme isän ja pikkuveljen kanssa syömässä, vaihtamassa vaatteet ja lähdimme linnanmäelle. Jihuu!

Lintsillä pikkuveljeni kanssa ja oli kyllä tosi mahtavaa viettää aikaa hänen kanssaan. Viimeksi näimme toisemme isoveljeni lapsen ristiäisissä kesällä. Ensin kun tulin vantaalle oli veli hiljainen ja ujo. En minäkään osannut hänelle puhua.. Masentavaa ajatella että ei osaa omalle veljelleen puhua mutta kyllähän se muuri siitä kaatui ja sitten se oli menoa. Ihana ja fiksu kaveri! Pikkuveli uskalti tulla mun kanssa linnanmäellä vaikka mihinkä laitteeseen. Aloitimme kummitusjunasta mikä oli aika tylsä mutta siitä menimme linnunrataan ja vuoristorataan ja vaikka mihin. Uskaltauduimme illan lopussa Kieppiin, kieputtimeen ja Ukkoon! Hui.. Mulla on korkeanpaikankammo ja aika huono  maha joten oli ihme ettei mitään ylimääräistä lentänyt suusta taikka paniikkikohtaus iskenyt laitteiden korkeimmassa pisteessä. Kingiin en vain uskaltanut lähteä.. Se oli jotai niin kamalaa jopa ajatella!

Yhteen päivään mahtuu monta tuntia mutta joskus sen on loputtava. Aamulla 4h keskiaikamarkkinoita ja illalla 4h linnanmäkeä. Mikäpäs siinä jos on mahtavaa seuraa!? Illalla tosin lähdin vielä moikkaamaan Helsingin keskustaan kaveria ja ilta venähti entistä enemmän ja väsyneenä kömmin sohvalle nukkumaan.
Kaksi viimeistä päivää otin rennosti löhöillen ja kävin hermohoidossa. Hoidolle ei ole virallista nimeä mutta isäni ystävä joka on hoitanut monia ihmisiä on mm. parantanut tenniskyynärpään ja saanut halvaantuneita ihmisiä kävelemään käsitteli minun lonkkani. Huusin, itkin ja meinasin käydä miehen kurkkuun kiinni, mutta hoito oli kivun arvoista. Lonkkiini ei ole hoidon jälkeen sattunut tippaakaan. Ihan mahtavaa! Ensikuussa on keikkaa taas Helsinkiin ja tähän kys. hoitoon ihan kunnolla. 3kerran kipu ja huuto 9päivän sisään tuntuu kamalalle mutta se että voisin joskus elää ilman jokapäiväistä kipua olisi mahtavaa.