Mikään en tunnu miltään, en osaa itkeä, en huutaa, en nauraa, en hymyillä. Mä vaan olen ja oon hiljaa, juon kahvia, käytän koiran kerran päivässä ulkona. Ahdistaa mennä ulos. Ottaa päähän mennä ulos, pukea päälle, syödä, olla minä. Ruokin eläimet mutta itse en pysty syödä. Ei kiinnosta, en edes tunne nälkää. Ei kehno tarvitsekkaan paljon kun nukun kokoajan ja käyn vain hetkellisesti ulkona Ruusun kanssa, hyytävässä pakkasessa.
Tänään on ollut hieman parempi päivä. Kaunis aamu saapui, -20'C pakkasta. Kävin vaille yhdeksän lähi siwasta kahvimaitoa viimeisillä rahoillani. Join aamukahvit. Otin Ruusu-koiran ja kamerani mukaan ja lähdimme ulos. Kiperä pakkanen tuntui naamassani ja hengitykseni huurusti huksiani ja kaulahuivini. Ruusun kuono ja rinnus huurtuivat harmaaksi ja siitä valkeaksi kuuraparraksi. Aurinko pastoi.
Lenkin jälkeen kotona keitin lisää kahvia sillä olin väsynyt, en saanut taaskaan unta. Olen valvonut nyt monta päivää muutaman tunnin pätkittäisillä unilla. Avasin tietokoneeni ja facebookin.
Aloitin keskustelun erään naisen kanssa joka tarjosi minulle asuntoa Kuopiosta. Hyvä sijainti, ja kaikki oli liian hyvää ollakseen totta. Kerroin olevani todella kiinnostunut ja olisi mukava saada kuvia ja sainkin. Pyysin vessasta kuvia sillä se oli kuullemma 'retro'. Kuvia ei ollut mutta hän lupas ottaa tänään kuiva kun kävi asuntoa näyttämässä. Kerroin myös että asunto olisi mukava nähdä mutta olisin asunnon kuitenkin ottamassa, jokatapauksessa. Kuvat lupasi, keskustelu loppui. Yritin nukkua ja syödä mutta leipääni en koskenut ja unta en saanut. Muokkasin aamulla ottamiani kuvia, mietin, pitäiskö hakea postiin saapunut paketti jota olin odottanut SUPER innoissani. Paketti sisältää valokuvaus taustakankaita. Päätin olla menemättä. Paketti sälyy 22.päivään asti kuitenkin postissa. Vielä on aikaa. Ja ulkona on pakkasta ja en jaksaisi kantaa pakettia jos se olisi suuri.
Koomasin peräti kaksi tuntia vain tuijottaen sohvalta ikkunasta ulos, aurinkoa. Havahduin Ruusun haukahdukseen. Oli aika avata TV ja katsoa Suomi-Venäjä peliä. Kisakatsomoon kuului minä, kissat ja koira. Mutta tällähetkellä minä istun tässä yksin, greippi siideri kädessä. Yksin. Niinkuin aina. Pelistä pysyn innostuneena, mutta edesmennyt hevonen tulee välillä mieleen sekä poikaystäväni joka on toisaalla katsomassa peliä, kalja taas kädessä. Mietin miten sitten joskus olisi ihanaa pitää pelikatsomoa yhdessä tai olla isommassa porukassa kuin yksin. Mutta nyt on vielä näin, niinkuin aina aiemmin.
Kesken pelin tuli facebookkiin minulle viesti mitä en heti katsonut. Katselin peliä ja kannustin Suomea. Sitten erehdyin katsomaan viestin. Se täydellinen asunto mistä juttelin aamulla..
-''Asunto tais nyt mennä..''
Tämä viesti. Luin sen varmaan viisi kertaa läpi että ymmärsin pettymykseni. Alkoi hiillostamaan mutta pysyin ruahallisena. Keskustelin asunnon vuokraajan kassa hetken ja pettymykseni oli suuri kun luin, että aiemmin sopimamme asiat olivat täyttä paskaa. Hän antoi asunnon henkilölle joka sanoi että tarvitsee sen ehti. Näin minäkin sanoin. Olen etsinyt asuntoa monta kuukautta. Pääni menee sekaisin täällä Suonenjoella ja raivoan. Itkin jopa kun olin niin pettynyt ja aloin miettimään, että joudun olemaan, kärsimään täällä vielä pidempään. Tämä oli ainoa asunto minkä olen löytänyt minne eläimet hyväksytään. Pakko vaan nyt suoraan sanoa että... (ceep calm and)VITTU SAATANA PERKELE.
Nyt tuntuu taas perkeleen vahvasti siltä, että mikään ei onnistu. Kaikki ottaa päähän ja tekis mieli vaan kadota. Tässäpä sit katselen Suomi-Venäjä peliä ja päässäni kiehuu että korvista nousee savu. Jospa kittaan tätä greippi lonkeroa ja olen taas vaan hiljaa. Koska sen minä parhaiten osaan.
PS. Suomi sai just tasotus maalin 1-1. WOOP WOOP!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti