Mielialan avaus

Ei vaan auta vaikka mitenkä taistelee mutta yllätyin miten pitkällä olen ilman enempää harmia. Jokaisessa päivässä on hyvää sekä pahaa, mutta aina vain ajattelen ne huonot asiat todella pinnallisesti ja vajoan omaan maailmaani musiikin pariin ja helpotan tuskaani tippuvien kyynelten avulla. Mitä tämä oli ennen? Huutoa, itkua sekä iltalenkkejä tietyissä paikoissa missä olisi vain ollut helppo päästää irti tästä kaikesta.

Loppujenlopuksi piti vajota maan uumeniin jotta pääsi nousemaan pinnalle. Olen ollut niinkin vaikeassa paikassa että henkikulta ei ole tuntunut läheiseltä vaan siitä täytyi päästä eroon. Yrityksiä? Muutama..

Elämässä eteenpäin ja täytyy vain osata elää ilman harmia. Mitäpä se sitten tarkoittaa? Empä tiedä, mutta vaikeaa se on.
Nytkin jokapäivä itun läppärini äärellä kuulokkeet korvissa huudattaen kaikkea mahdollista jotta saan pahan olon pois. Nyt kapuloissa tämä blogi ja taustalla The Agonist sekä Linkin Park. Fiilikset? Nollassa.

Nyt yhden viikon on mieliala heitellyt hyper iloisesta iloiseen ja siitä melko apaattiseen olentoon. Riippuen ehkä elämänmuutoksista ja matkasta mikä minun piti tehdä hymyssäsuin mutta sainkin pettyä. Ymmärrän täysin miksi näin kävi mutta onneksi sain olla iloinen jostain pitkään aikaan. Siis todella iloinen. Mites nyt? No hieman harmittaa ja ottaa päähän, mutta olo on kuitenkin ymmärtäväinen. Kyseessä on kuitenkin henkilö jota en halua työntää pois vaan päästää lähemmäksi.