Taistelija

Mitä elämään tulee, se täytyy elää täysillä ja olla onnellinen. Joskus se ei vaan onnistu. Minulla on teille taas masentavaa päänavausta luvassa.

Masennus, tuska, paniikki ja ahdistus. Näitä on nyt tullut ruoppakaupalla kestettyä. Liikaa, on tullut hakattua päätä seinään ja itkettyä itsensä uneen. Millon tää loppuu?
On tässä iloisiakin asioita tietty ollut mutta ne pahimmat ja raastavimmat vaan jäävät sinne pääkoppaan.

Mieleni on maassa koska jouduin luopumaan hevosista jotka meltäni piristivät niin paljon. Rahatilanne ja oma terveyteni ei kestäisi niitä nyt. Kärsin polvilumpion tulehduskesta tai jostain sellaisesta ja pyöräily käy itku silmissä. Pystyn vain kerran päivässä käydä tallilla mutta talli-isäntä ei voi hoitaa hevosia puolestani joten annoin suomenhevosen takaisin kotiin. Lämminverisen, oman hevoseni kanssa käydään taistelua elämästä ja kuolemasta.

Kyytiä emme ole sille saaneet vakka miten ollaan etsitty ja tehty tarjouksia. Tässä alan jo miettimään hevosen päästämistä vihreimmille laitumille mikä on raskas päätös kun hevonen on terve ja kunnossa, pilke silmäkulmassa. Superi pääsisi ystäväni luokse jos kyyti järjestyisi mutta metsämiehen kutsuminen tulisi helpommaksi. Yritys on kova.

Mielenterveyteni on tällähetkellä siinä pisteessä että mikään ei auta ja tekisi vaan mieli taas luovuttaa.

Piilotan kaikki pääni sisään ja hymyilen

Kaikki hyvin

Ei oikeasti..

Elämässäni on nyt paljon ihania, uusia ihmisiä mistä olen kiitollinen, mutta silti tunnen olevani yksin. En nyt tarkoita ja itke miesystävän perään vaan tarkoitan että minusta tuntuu ettei minulla ole mitään vaikka minulla onkin paljon.

Mieliala heittelee hyvin paljon mikä taas viittaa bipolaarisuuteen, mikä minulle on kehittymässä nähtävästi aika reipasta vauhtia. Eilen olin iloinen, tänään huusin ja itkin täyttä kurkkua, hakkasin päätäni seinään ja toivoin vain että katoaisin tästä maailmasta. Paniikkikohtaus, joka kesti tunnin oli tuskaa mutta pian se helpotti, edes hetkeksi kun se tuli uudestaan. Lähdin koiran kanssa ulos. Asia helpotti mutta kun exä laittoi viestiä, lyyhistyin keskelle lenkkipolkua uuden kohtauksen kanssa. Ruusu koira ihmeissään tuli luokseni ja yritti auttaa mutta ei, kohtaus kesti 30minuuttia. Ketään ei onneksi mennyt ohitse..
On taas mentävä lääkärille pyytämään apua tähän. Jos päivän sisään tulee monta kohtausta jotka kestävät näinkin pitkään on taas haettava apua, mutta en halua lääkkeitä, niitä olen syönyt liikaa. Psykiatrista ei ole ollut ikinä apua vaan pelkää haittaa. Mitä tässä on enää tehtävissä?

Taistella..